Siirry sisältöön

Eläke

Julkaistu17.10.2024
Eläkettä voi saada monessa elämäntilanteessa. Kerromme tällä sivulla Suomen eläkejärjestelmästä ja eläkkeisiin liittyvistä asioista.

Suomen eläkejärjestelmä

Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää eläkejärjestelmää:

  • Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä. Työnantajan velvollisuus on ottaa kaikille työntekijöilleen eläkevakuutus ja maksaa vakuutusmaksut. Yksityisyrittäjä hoitaa vakuutusmaksunsa itse.
  • Kansaneläkkeet ja takuueläke on tarkoitettu niille eläkeläisille, joilla ei ole työeläkettä tai joiden eläke on hyvin pieni.

Voit saada eläkettä, kun saavutat eläkeiän. Ennen eläkeikää voit saada eläkettä työkyvyttömyyden tai työttömyyden perusteella. Lisäksi voit saada perhe-eläkettä, jos omaisesi kuolee.

Eläkkeitä maksavat työeläkelaitokset ja Kela. Työeläkelaitokset maksavat työeläkettä. Se perustuu palkkaan ja muihin työtuloihin. Jos työeläke on pieni, voit saada eläkettä myös Kelasta.

Voit saada kansaneläkettä, kun olet täyttänyt 65 vuotta. Se, minkä ikäisenä voit saada työeläkettä, riippuu syntymävuodestasi. Tarkista oma eläkeikäsi työeläkeotteestasi tai omasta eläkelaitoksestasi.

Eläkkeellä oleva voi tehdä myös työtä, jos niin haluaa. Jos olet vanhuuseläkkeellä, työtulosi eivät vaikuta sinulle maksettavan eläkkeen määrään.

Suomessa eläkkeistä maksetaan veroja.

Työeläke

Kun teet töitä, saamastasi palkastasi maksetaan työeläkevakuutusmaksuja. Kun teet työtä, eläkkeesi siis kasvaa.

Työeläkkeen määrä riippuu siitä, kuinka kauan olet työskennellyt ja kuinka paljon palkkaa olet saanut. Työeläkevakuutusyhtiöt, eläkekassat ja -säätiöt hoitavat työeläkevakuutuksia. Eläketurvakeskus (Etk) hoitaa keskitetysti eläketurvaan liittyviä asioita.

Linkki johtaa palvelun ulkopuolelleEläketurvakeskus

Työeläke

Tarkista kertynyt eläke työeläkeotteesta

Eläkelaitoksesi lähettää sinulle määräajoin työeläkeotteen. Työeläkeotteesta näet arvion siitä, kuinka paljon eläkettä sinulle on kertynyt. Voit myös tilata työeläkeotteen eläkelaitoksestasi tai Eläketurvakeskuksesta.

Seuraa itse työeläkeotteestasi, että eläkekertymäsi on laskettu oikein. Jos tiedoissa on virhe, ota yhteyttä omaan eläkelaitokseen tai Eläketurvakeskukseen. Säilytä työtodistukset tarkistusta varten. Myös palkkakuitit on hyvä säilyttää.

Kansaneläkkeet ja takuueläke

Voit hakea kansaneläkettä, jos sinulle ei ole kertynyt työeläkettä tai jos työeläkkeesi on hyvin pieni. Kansaneläkkeen määrään vaikuttaa se, kuinka kauan olet asunut tai työskennellyt Suomessa. Myös perhesuhteesi ja muut jatkuvat eläketulot vaikuttavat kansaneläkkeen määrään. Kela hoitaa kansaneläkkeitä ja takuueläkkeitä.

Voit hakea kansaneläkettä ja takuueläkettä, jos kuulut Suomen sosiaaliturvaan ja olet asunut Suomessa vähintään 3 vuotta sen jälkeen kun olet täyttänyt 16 vuotta. Myös se aika, jonka olet asunut toisessa EU- tai ETA-maassa, voidaan ottaa osittain huomioon.

Takuueläke turvaa eläkeläiselle vähimmäistoimeentulon. Takuueläkettä maksetaan muiden saamiesi eläkkeiden ja täyden takuueläkkeen välinen erotus. Jos muut eläkkeesi yhteen laskettuna ylittävät takuueläkkeen määrän, et voi saada takuueläkettä. Lisää tietoja takuueläkkeestä saat Kelasta.

Joissain tapauksissa voit saada kansaneläkettä myös ennen kuin täytä 65 vuotta. Saat lisätietoja varhennetusta kansaneläkkeestä ja kansaneläkkeen lisäpäivistä Kelasta.

Eläkkeen hakeminen

Kaikkia eläkkeitä täytyy hakea. Voit hakea työ- ja kansaneläkettä samalla hakemuksella. Voit täyttää hakemuksen verkossa tai jättää sen mihin tahansa Kelan toimistoon, työeläkelaitoksen palvelupisteeseen tai Eläketurvakeskukseen. Lomakkeita saat toimipisteistä ja verkkosivuilta.

Takuueläkettä voit hakea Kelan verkkopalvelussa tai Kelan toimistossa. Kelan vanhuuseläkettä ja takuueläkettä voit hakea myös soittamalla. Kelan eläkeasioiden palvelunumero on 020 692 202.

Eläke ulkomailta

Jos olet asunut tai työskennellyt Suomen lisäksi muissa EU-maissa tai maissa, joiden kanssa Suomella on sosiaaliturvasopimus, sinulla voi olla oikeus saada eläkettä niistä. Voit hakea eläkettä näistä maista samalla kun haet suomalaista työ- tai kansaneläkettä. Liitä hakemukseesi erillinen lomake Asuminen ja työnteko ulkomailla. Voit tulostaa lomakkeen Kelan tai Eläketurvakeskuksen verkkosivuilta.

Jos olet työskennellyt sellaisissa maissa, joiden kanssa Suomella ei ole sosiaaliturvasopimusta, sinun on itse selvitettävä, voitko saada eläkettä niistä. Jos eläkkeen saaminen on mahdollista, sinun täytyy itse hakea sitä.

Eläketurvakeskus neuvoo sinua, jos haet eläkettä ulkomailta. Lue lisää Eläketurvakeskuksen verkkosivuilta. Voit kysyä neuvoa myös Kelasta.

Eläkkeen maksaminen ulkomaille

Työeläke ulkomaille

Jos muutat pois Suomesta, sinulle maksetaan Suomesta kertynyttä työeläkettä, kun olet eläkeiässä. Voit saada työeläkkeen mihin tahansa maahan. On tärkeää, että sinulla on työtodistus kaikista Suomessa tehdyistä työsuhteista. Myös palkkakuitit on hyvä säilyttää.

Se, miten haet eläkettä ulkomaille, riippuu siitä, missä maassa asut. Voit kysyä neuvoa omasta eläkelaitoksestasi tai Eläketurvakeskuksesta. Ennen kuin haet eläkettä, pyydä työeläkelaitoksestasi tai Eläketurvakeskuksesta työeläkeote. Työeläkeotteesta näet, kuinka paljon eläkettä sinulle on kertynyt Suomesta.

Kelan eläkkeet ulkomaille

Ilmoita Kelaan aina, jos muutat ulkomaille pysyvästi tai oleskelet ulkomailla yli kolmen kuukauden ajan.

Jos oleskelet ulkomailla tilapäisesti, eli alle vuoden, Kela maksaa eläkkeesi yleensä normaalisti. Joissakin tapauksissa Kela maksaa esimerkiksi vanhuus- ja perhe-eläkettä joihinkin maihin myös silloin, kun muutat sinne yli vuodeksi. Tällaisia maita ovat esimerkiksi muut EU- ja ETA-maat sekä osa niistä maista, joiden kanssa Suomella on sosiaaliturvasopimus.

Takuueläkettä ei makseta, jos muutat ulkomaille yli vuodeksi.

Kelan verkkosivuilla on tietoa siitä, milloin voit saada Kelan eläkkeitä ulkomaille. Voit myös kysyä omasta tilanteestasi Kelan toimistosta tai puhelinpalvelusta.

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Jos olet täyttänyt 61 vuotta, voit jäädä osittain eläkkeelle jo ennen alinta vanhuuseläkeikääsi. Tätä sanotaan osittaiseksi varhennetuksi vanhuuseläkkeeksi. Voit itse valita, maksetaanko sinulle 25 % vai 50 % kuukausittaisen työeläkkeesi määrästä. Jos haluat, voit samalla jatkaa töissä kokopäiväisesti tai sopia työnantajan kanssa lyhyemmästä työajasta. Voit myös jäädä pois töistä. Huomaa, että varhennettu osittainen vanhuuseläke vähentää pysyvästi lopullisen työeläkkeesi määrää. Kysy lisää omasta eläkelaitoksestasi.

Linkki johtaa palvelun ulkopuolelleEläketurvakeskus

Osittainen vanhuuseläke

Työkyvyttömyyseläke

Jos sairastat pitkään, saat yleensä ensin noin vuoden ajan sairauspäivärahaa. Jos et voi sairauden tai vamman takia palata työhön, voit hakea työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutustukea. Kuntoutustuki on määräaikainen työkyvyttömyyseläke. Hae työkyvyttömyyseläkettä lomakkeella, jonka saat Kelasta. Tarvitset hakemuksen liitteeksi lääkärin B-lausunnon. Kela ja työeläkelaitos arvioivat, oletko työkykyinen ja onko sinulle apua kuntoutuksesta. Lisätietoa työkyvyttömyyseläkkeestä ja kuntoutustuesta saat Kelasta, omasta työeläkelaitoksestasi tai työpaikkasi työterveyshuollosta.

Jos olet työkyvyttömyyseläkkeellä, palkkatulosi vaikuttavat eläkkeeseen. Ilmoita Kelalle ja työeläkelaitokselle, jos menet töihin. Jos työtulosi kuukaudessa on riittävän suuri, voit jättää eläkkeesi lepäämään. Se tarkoittaa, että pidät taukoa eläkkeen nostamisessa. Tauko voi olla vähintään kolme kuukautta ja enintään kaksi vuotta. Et menetä oikeuttasi työkyvyttömyyseläkkeeseen sinä aikana, kun jätät sen lepäämään.

Muut etuudet eläkeläisille

Eläkkeen lisäksi Kela voi maksaa pienituloisille eläkkeensaajan asumistukea. Lisätietoja eläkkeensaajan asumistuesta löydät Kelan verkkosivuilta.

Pitkäaikaisesti sairaalle tai vammaiselle Kela voi maksaa eläkkeensaajan hoitotukea. Kysy lisätietoja Kelasta.

Alennukset eläkeläisille

Kun olet jäänyt eläkkeelle, voit saada eläkeläisalennuksia esimerkiksi Suomen juna-, lento- ja linja-automatkoista. 65 vuotta täyttäneet saavat matka-alennuksen esittämällä henkilötodistuksensa. Alle 65-vuotias eläkeläinen voi saada alennuksia esittämällä henkilötodistuksen ja työeläkekortin tai kansaneläkkeensaajan kortin. Tarkista eläkeläisalennuksen ehdot lipputoimistoista.

Voit saada alennusta myös esimerkiksi liikunta- ja kulttuuriharrastuksista.