Siirry sisältöön

Jätteet ja kierrätys

Julkaistu17.06.2024
Lajittele jätteet kotona, ennen kuin viet ne roskikseen. Suomessa lajitellaan erikseen yleensä paperi ja kartonki, lasipakkaukset, metalli, muovi, sekajäte, vaarallinen jäte, sähkölaitteet ja paristot. Kun jätteet lajitellaan oikein, niiden materiaalista voidaan valmistaa uusia tavaroita.

Lajitteluohjeet ovat hieman erilaiset eri puolella Suomea. Ohjeita on usein oman talon roskisten luona, tai niitä voi kysyä omasta kunnasta tai vuokranantajalta. Älä heitä roskia ikkunasta ulos äläkä metsiin tai kaduille.

Ehjät tavarat eivät ole jätettä. Voit myydä ne itse kirpputorilla tai internetissä tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai kierrätyskeskuksiin. Suomessa on tavallista ostaa käytettyjä tavaroita, ja hyviä käytettyjä tavaroita on helppo löytää.

Miten jätteet lajitellaan?

Lajittele jätteet niiden materiaalin mukaan.

Älä laita viemäriin (vessaan) roskia, ruokaa tai ylimääräisiä kemikaaleja. Vie aina vaarallinen jäte keräyspisteeseen.

Kaikkien talojen luona ei aina ole kaikkia kierrätysastioita. Et saa viedä omia roskia toisen talon roska-astioihin. Älä vie talosi roskikseen jätettä muualta, esimerkiksi yrityksestäsi.

Kaikille yhteisiä kierrätyspisteitä on sivulla kierratys.info.

Lajitteluastiat, jotka usein löytyvät taloyhtiöistä

Biojäte

KYLLÄ: ruokajäte, myös pilaantunut ruoka, kahvinporot, talouspaperi, hedelmien kuoret jne.

EI: kemikaalit, lasi, metalli, kissanhiekka

Biojätteestä tulee kompostissa multaa. Jossain kunnissa biojätteestä erotetaan ensin biokaasua, josta saadaan sähköä ja lämpöä.

Paperi

KYLLÄ: lehdet, mainokset, kirjekuoret jne.

EI: märkä tai hyvin likainen paperi, kirjat, lahjapaperit, kartongit, pahvit

Paperista tehdään sanomalehtiä tai wc-paperia.

Kartonki

KYLLÄ: maitopurkit, pahvi, paperipussit, kartonkipakkaukset

EI: märkä tai hyvin likainen kartonki, lahjapaperi

Kartongista tehdään esimerkiksi pahvirullia talouspaperirulliin. Pakkausten alumiini kierrätetään myös.

Lasi

KYLLÄ: lasipakkaukset (pullot ja ruokapurkit)

EI: lasiesineet, lasiastiat, peilit, posliini, pullojen korkit, purkkien kannet

Lasista tehdään uusia lasipakkauksia.

Metalli

KYLLÄ: metalliesineet tai pakkaukset, joista suurin osa on metallia

EI: sähkölaitteet, paristot, isot metallitavarat jotka eivät mahdu keräysastiaan

Eri metallit lajitellaan koneellisesti ja niistä tehdään uusia tuotteita.

Muovi

KYLLÄ: tyhjät muoviset ruokapakkaukset, tyhjät pesuainepullot ja shampoopullot, muovikassit, tyhjät muovipurkit

EI: PVC-pakkaukset joissa on merkintä 03, pakkaukset joissa on vaarallisen jätteen jäämiä kuten maalia tai kemikaaleja, muoviesineet, lelut, hammasharjat, kastelukannut jne.

Muovipakkauksista tehdään uusia muovituotteita.

Sekajäte eli muu jäte

KYLLÄ: Kaikki jäte, jota et voi tai et halua lajitella

EI: vaarallinen jäte

Sekajäte yleensä poltetaan jätevoimalassa, eli siitä saadaan lämpöä ja sähköä.

Muut keräyspisteet

Vaarallinen jäte

KYLLÄ: paristot, akut, maalit, liimat, loisteputket, energiansäästölamput, kemikaalit joiden pakkauksessa on varoitusmerkki

MINNE: Vaarallisen jätteen keräyspisteisiin, katso kierratys.info

Paristot

KYLLÄ: kodin isot ja pienet paristot, kännykän akut

MINNE: punaisiin paristonkeräyslaatikoihin kaupoissa ja kioskeissa

Paristojen metalli kierrätetään ja vaaralliset aineet käsitellään turvallisesti.

Sähkölaitteet ja elektroniikka

KYLLÄ: kaikki laitteet tai lelut, jotka toimivat sähköllä tai paristolla

MINNE: pienet laitteet kauppoihin, jotka myyvät elektroniikkaa, ja isot laitteet sähköromun keräyspisteisiin, katso kierratys.info.

Sähkölaitteiden metallit (mm. kulta) kierrätetään.

Pullojen ja tölkkien palautus

Tyhjät juomapullot ja alumiinitölkit kannattaa palauttaa ruokakaupan automaattiin. Saat useimmista pulloista ja tölkeistä rahaa. Laita pulloihin korkit, kun viet ne kauppaan.

Pullot ja tölkkien metalli pystytään käyttämään uudelleen. Suomessa ihmiset palauttavat yli 90 % juomapakkauksista.

Miten jätteen määrää voi vähentää?

  • Pakasta ylimääräinen ruoka. Säilytä ruoka oikein.
  • Juo hanavettä, se on Suomessa hyvää ja turvallista.
  • Osta vain sellaisia tavaroita, joita tarvitset.
  • Osta kestäviä tuotteita. Jos haluat myöhemmin myydä ne, voit saada niistä rahaa.
  • Osta ja myy käytettyjä tavaroita.
  • Pidä tavaroista huolta ja säilytä niitä ohjeen mukaan.