Siirry sisältöön

Ulkomainen tutkinto Suomessa

Julkaistu19.09.2024
Jos olet suorittanut tutkinnon jossakin toisessa maassa, saatat tarvita tutkinnon tunnustamispäätöksen, jotta voit työskennellä Suomessa.

Suomessa jotkut ammatit ovat säänneltyjä. Ammatti on säännelty, jos siihen vaaditaan lain perusteella tietty koulutus tai tutkinto tai ammatinharjoittamisoikeus. Tarvitset Opetushallituksen tai muun viranomaisen päätöksen kelpoisuudesta eli ulkomaisen tutkinnon tunnustamisesta, jos haluat työskennellä säännellyssä ammatissa.

Tarvitset päätöksen myös, jos haet tehtävään, johon vaaditaan lain mukaan korkeakoulututkinto tai tietyn tasoinen korkeakoulututkinto. Tällaisia tehtäviä on erityisesti julkisella sektorilla eli valtiolla ja kunnissa.

Jos haluat jatkaa opintoja Suomen oppilaitoksissa, saat lisätietoa aiheesta InfoFinlandin sivuilta Koulutukseen hakeminen ja Ulkomaalainen opiskelija Suomessa.

Tehtävät, joihin ei vaadita tiettyä koulutusta

Jos tehtävään ei lain mukaan vaadita tiettyä kelpoisuutta, työnantaja arvioi itse, antaako ulkomainen tutkinto tehtävään riittävän pätevyyden.

Korkeakoulututkinnon tason rinnastaminen

Tarvitset päätöksen ulkomaisen korkeakoulututkintosi tason rinnastamisesta, jos haet tehtävään, johon vaaditaan lain mukaan korkeakoulututkinto tai tietyn tasoinen korkeakoulututkinto. 

Ulkomailla suoritettu korkeakoulututkinto voidaan rinnastaa tasoltaan Suomessa suoritettavaan

  • alempaan korkeakoulututkintoon tai ammattikorkeakoulututkintoon,
  • ylempään korkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tai
  • jatkotutkintona suoritettavaan lisensiaatin tai tohtorin tutkintoon.

Jotta ulkomailla suoritettu korkeakoulututkinto voidaan rinnastaa Suomessa suoritettavaan korkeakoulututkintoon, sen pitää olla loppuun suoritettu ja kuulua suoritusmaan viralliseen tutkintojärjestelmään. Se, minkä tasoista Suomessa suoritettavaa korkeakoulututkintoa ulkomainen korkeakoulututkinto vastaa, arvioidaan tutkintoon johtaneen koulutuskokonaisuuden laajuuden, vaativuuden ja suuntautumisen perusteella. 

Voit hakea ulkomaisen tutkinnon tason rinnastamista sähköisellä lomakkeella Opintopolku.fi-palvelussa. Päätös on maksullinen.

Säännellyt ammatit Suomessa

Ammatti on säännelty, jos sen harjoittamiseen vaaditaan lain perusteella tietty koulutus tai tutkinto tai ammatinharjoittamisoikeus. Säänneltyjä ammatteja ovat esimerkiksi opettaja, lääkäri, sairaanhoitaja, psykologi, fysioterapeutti, asianajaja tai tilintarkastaja.

Jos olet pätevöitynyt ulkomailla tällaiseen ammattiin ja haluat siihen pätevyyden myös Suomessa, tarvitset viranomaisen päätöksen tutkinnon tunnustamisesta tai ammatinharjoittamisoikeudesta.

Alakohtaiset viranomaiset päättävät oikeudesta harjoittaa säänneltyä ammattia tai käyttää ammattinimikettä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon aloilla päätöksen tekee Valvira ja opetusalalla Opetushallitus. Päätös on maksullinen.

Prosessiin voi vaikuttaa se, oletko suorittanut tutkinnon EU- tai ETA-maassa tai Sveitsissä vai niiden ulkopuolella, sekä se, oletko EU- tai ETA-maan vai muun maan kansalainen.

Opetushallituksen sivuilta löydät luettelon säännellyistä ammateista ja viranomaisista, jotka tekevät päätöksiä.

Opetusala ja varhaiskasvatus 

Tarvitset ammattipätevyyden, jotta voit toimia Suomessa opetusalalla, esimerkiksi opettajana, varhaiskasvatuksen opettajana tai kuraattorina. Voit hakea ammattipätevyyttä Opetushallitukselta. 

Sosiaali- ja terveydenhuolto 

Tarvitset ammattipätevyyden, jotta voit toimia Suomessa sosiaali- ja terveysalalla, esimerkiksi sosiaalityöntekijänä, lääkärinä tai psykologina. Voit hakea ammattipätevyyttä Valvirasta. 

Eläimiin ja elintarviketurvallisuuteen liittyvät ammatit 

Jotta voit toimia Suomessa ammatissa, joka liittyy eläimiin tai ruokaturvallisuuteen, tarvitset ammattipätevyyden. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi eläinlääkäri ja seminologi. Voit hakea ammattipätevyyttä Ruokavirastosta. 

Liikenne 

Monissa liikennealan ammateissa tarvitset Suomessa ammattipätevyyden. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi linja-autonkuljettaja ja liikenneopettaja. Hae ammattipätevyyttä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista. 

Pelastusala 

Jos haluat työskennellä Suomessa pelastusalalla, esimerkiksi palomiehenä tai pelastajana, tarvitset ammattipätevyyden. Hae ammattipätevyyttä Pelastusopistolta.

Muut ammatit 

Myös monilla muilla aloilla tarvitset ammattipätevyyden, jotta voit tehdä töitä Suomessa. Esimerkiksi asianajaja, tilintarkastaja ja vartija ovat säädeltyjä ammatteja. Riippuu alasta, miltä viranomaiselta voit hakea ammattipätevyyttä. Pätevyydestä päättävät esimerkiksi Aluehallintovirasto, Asianajajaliitto, Poliisilaitos, Patentti- ja rekisterihallitus, Kirkkohallitus ja muut alasta vastaavat viranomaiset. 

Ammatillinen tutkinto ulkomailta

Jos olet suorittanut ammatillisen tutkinnon ulkomailla, voit hakea siitä lausuntoa Opetushallitukselta. Lausunnossa kuvataan tutkinnon tasoa ja sisältöä sekä sitä, millaisiin tehtäviin tutkinto antaa pätevyyden siinä maassa, missä olet suorittanut sen. Lausunto ei kuitenkaan anna sinulle pätevyyttä toimia säännellyssä ammatissa Suomessa.

Asiakirjojen kääntäminen

Jos todistuksesi alkuperäinen kieli ei ole suomi, ruotsi tai englanti, saatat silloin tarvita asiakirjoille käännöksen. Tarkemmat tiedot asiakirjavaatimuksista löydät vastuuviranomaisen sivuilta.

Hakemuksen käsittely voi kestää useita kuukausia. Ohjeet vaihtelevat eri aloilla, koska päätöksenteko on eri viranomaisen vastuulla. Lue huolellisesti hakuohjeet.