Siirry sisältöön

Esiopetus

Julkaistu03.10.2024
Lain mukaan lasten täytyy Suomessa osallistua esiopetukseen tai muuhun vastaavaan toimintaan vuoden ajan, ennen kuin oppivelvollisuus alkaa. Esiopetus valmistaa lapsia peruskouluun. Lapset menevät esiopetukseen yleensä 6-vuotiaina ja peruskouluun 7-vuotiaina.

Vanhemmat ilmoittavat lapsensa esiopetukseen yleensä tammi- tai helmikuussa. Tarkista ajankohta vielä hyvissä ajoin oman kuntasi koulutoimesta tai sivistystoimesta.

Kunnat järjestävät esiopetusta. Kunnat voivat myös ostaa esiopetuksen esimerkiksi yksityiseltä päiväkodilta.

Esiopetus on maksutonta. Lapsi saa päivän aikana ilmaisen aterian. Jos lapsi asuu pitkän (yli 5 km) tai hankalan matkan päässä opetuspaikasta, hän saa ilmaisen kuljetuksen.

Lapsi voi osallistua esiopetuksen lisäksi myös varhaiskasvatukseen.

Esiopetuksen päivä

Esikoulupäivä kestää noin neljä tuntia. Lapset käyvät esikoulua usein joko päiväkodin tai koulun tiloissa.

Lapset opiskelevat esiopetuksessa muun muassa matematiikkaa, ympäristö- ja luonnontietoa sekä taidetta ja kulttuuria. He oppivat uusia asioita leikin avulla.

Vanhemmilla on tärkeä rooli esikoulussa. He tukevat lapsensa oppimista. Opettajat tekevät jokaiselle lapselle oman oppimissuunnitelman. Vanhemmat voivat auttaa ohjaajia suunnitelman tekemisessä.

Kielet ja kulttuurit esiopetuksessa

Lapsi, jonka äidinkieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi, opiskelee suomea tai ruotsia toisena kielenä. Lisäksi hän voi opiskella omaa äidinkieltään, jos kunta järjestää kielen opetuksen.

Lapsi voi saada esiopetuksessa myös oman uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusta.

Lapset oppivat esiopetuksessa arvostamaan omaa kieltään ja kulttuuriaan. He oppivat myös kunnioittamaan muiden ihmisten kieliä ja kulttuureja.

Linkki johtaa palvelun ulkopuolelleOpetushallitus

Tietoa esiopetuksesta

Linkki johtaa palvelun ulkopuolelleOpetus- ja kulttuuriministeriö

Tietoa esiopetuksesta