Siirry sisältöön

Kotikunta Suomessa

Julkaistu17.12.2024
Kunnat tarjoavat asukkailleen monia palveluja. Jos sinulla on kotikunta Suomessa, sinulla on tavallisesti oikeus käyttää hyvinvointialueen, kaupungin tai kunnan palveluita.

Kunnan palveluja ovat esimerkiksi koulut, lasten varhaiskasvatus ja maahan muuttaneiden kotoutumispalvelut. Hyvinvointialueen palveluja ovat terveyspalvelut ja sosiaalipalvelut.

Tarvitset kotikunnan myös, jotta voit saada suomalaisen henkilökortin ja ajokortin. Kotikunnasta on hyötyä, jos aiot toistaiseksi jäädä Suomeen. 

Sinun kannattaa selvittää, onko sinulla ja muilla perheesi jäsenillä oikeus kotikuntaan Suomessa. Oikeus kotikuntaan Suomessa määräytyy kotikuntalain mukaan. Voit selvittää Digi- ja väestötietovirastosta, onko sinulla oikeus kotikuntaan Suomessa.

Jotta voisit saada kotikunnan Suomesta, sinun täytyy muuttaa Suomeen asumaan vähintään yhdeksi vuodeksi. Jos asut Suomessa tilapäisesti, esimerkiksi muutat Suomeen opiskelun tai työn takia alle vuodeksi, et tavallisesti voi saada kotikuntaa Suomesta.

Kun olet saanut kotikunnan, sinulla on samat oikeudet, palvelut ja velvollisuudet kuin Suomessa vakituisesti asuvilla.

Miten voit saada kotikunnan Suomesta

Sinun on mahdollista saada kotikunta Suomesta jos:

  • olet Suomen tai jonkin muun Pohjoismaan kansalainen
  • olet EU-maan, Sveitsin tai Liechtensteinin kansalainen ja olet rekisteröinyt oleskeluoikeutesi Maahanmuuttovirastossa
  • sinulla on pysyvä (P) tai jatkuva (A) oleskelulupa, joka on voimassa
  • olet sellaisen henkilön perheenjäsen, jolla on kotikunta Suomessa
  • Jos sinulla on tilapäinen oleskelulupa (B-lupa), joka on voimassa vähintään vuoden, voit saada kotikunnan, jos voit osoittaa, että tarkoituksesi on asua Suomessa vakinaisesti.

Vakinaista asumista voivat osoittaa esimerkiksi seuraavat seikat:

  • sinulla on työpaikka Suomessa ja työsopimuksesi on voimassa vähintään kaksi vuotta
  • opiskelet Suomessa ja opintosi kestävät vähintään kaksi vuotta
  • sinulla on aikaisemmin ollut kotikunta Suomessa
  • olet asunut Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden ajan
  • olet suomalaista syntyperää.

Kotikuntasi on tavallisesti se kunta, jossa asut. Jos sinulla ei ole asuntoa tai sinulla on asuntoja monen kunnan alueella, kotikuntasi on kunta, jota itse pidät kotikuntanasi ja johon sinulla on jokin kiinteä yhteys, esimerkiksi perhesuhteen tai työpaikan perusteella.

Voit hakea kotikuntaa ensisijaisesti verkkolomakkeella. Kun olet lähettänyt lomakkeen, sinun täytyy yleensä myös asioida henkilökohtaisesti Digi- ja väestötietovirastossa. Jos koko perhe pyytää kotikuntaa, kaikkien perheenjäsenten pitää olla käynnillä mukana. 

Linkki johtaa palvelun ulkopuolelleDigi- ja väestötietovirasto

Ohjeita kotikunnan hakemiseen

Linkki johtaa palvelun ulkopuolelleDigi- ja väestötietovirasto

Ohjeita Ukrainasta saapuneille

Linkki johtaa palvelun ulkopuolelleFinlex

Kotikuntalaki

Paikallistietoa