Siirry sisältöön

Suomalaiset juhlapäivät

Julkaistu03.10.2024

Tällä sivulla kerrotaan lyhyesti joistakin suomalaisista juhlapäivistä. Lisätietoa liputuspäivistä löydät Helsingin yliopiston almanakkatoimiston sivuilta. Kristillisistä juhlista voit lukea lisää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivuilla.

Osa juhlapäivistä, esimerkiksi joulu ja pääsiäinen, on yleisiä vapaapäiviä. Silloin myös monet kaupat ja virastot ovat suljettuja. Yksi tapa viettää juhlaa on nostaa lippu salkoon. Suomessa liputetaan tiettyinä päivinä, jotka on merkitty kalenteriin. Sekä viralliset tahot että tavalliset ihmiset osallistuvat liputuspäiviin. Suomessa lippu onkin juhlallinen asia.

Linkki johtaa palvelun ulkopuolelleYliopiston almanakkatoimisto

Suomen kalenterin juhlapäivät

Linkki johtaa palvelun ulkopuolelleSuomen evankelis-luterilainen kirkko

Kristilliset pyhäpäivät

Uusi vuosi

Uudenvuodenaatto 31. joulukuuta on vuoden viimeinen päivä. Silloin järjestetään ilotulituksia. Kaupasta saa ostaa raketteja. Rakettien ampumiselle on määrätty tarkat aikarajat.

Loppiainen

Loppiainen 6.1. on joulun päätösjuhla. Silloin muistellaan kolmea itämaan tietäjää, jotka toivat lahjoja Jeesus-vauvalle.

Runebergin päivä

Johan Ludvig Runeberg (1804–1877) on tärkeä suomalainen runoilija. Runeberginpäivänä 5.2. syödään runebergintorttuja.

Ystävänpäivä

Ystävänpäivänä 14.2. voi muistaa ystäviä esimerkiksi kukilla tai kortilla. Suomessa ystävänpäivää ei vietetä niin näkyvästi kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Laskiainen

Laskiainen aloittaa valmistautumisen pääsiäiseen. Laskiaisena Suomessa lasketaan mäkeä ja syödään laskiaispullia, joiden sisällä on muun muassa kermavaahtoa.

Pääsiäinen

Pääsiäisen ajankohta vaihtelee, mutta yleensä sitä vietetään maaliskuussa tai huhtikuussa. Ennen pääsiäistä on palmusunnuntai. Silloin noidiksi pukeutuneet lapset käyvät virpomassa eli tuomassa koristeltuja pajunoksia. Heille annetaan yleensä pieni lahja, esimerkiksi vähän karkkia.

Pitkäperjantaina kirkossa muistellaan Jeesuksen kuolemaa. Pääsiäissunnuntaina muistellaan Jeesuksen ylösnousemusta. Pääsiäisjuhla jatkuu vielä sunnuntain jälkeen maanantaina eli toisena pääsiäispäivänä. Pääsiäisenä syödään usein lammasta, suklaasta tehtyjä pääsiäismunia ja mämmiä.

Helatorstai

Helatorstaina muistellaan Jeesuksen taivaaseenastumista. Helatorstaita vietetään 40 päivää pääsiäisen jälkeen.

Vappu

Vappu 1.5. on kevään ja työväen juhla. Suomessa vappua juhlitaan monin eri tavoin. Ihmiset kokoontuvat piknikille. Vappuna syödään munkkeja ja juodaan simaa, joka on hieman limsan tapainen juoma. Myös kuohuviini kuuluu monella juhlaan. Koti voidaan koristella ilmapalloilla ja serpentiineillä. Ylioppilaat pistävät usein valkoisen ylioppilaslakkinsa päähän. Työväki järjestää vappumarsseja.

Äitienpäivä

Suomessa äitienpäivää vietetään toukokuun toisena sunnuntaina. Äitejä muistetaan esimerkiksi lahjoilla ja kukilla.

Juhannus

Juhannusta vietetään kesäkuun loppupuolella. Juhannus on keskikesän juhla. Monet suomalaiset viettävät juhannusta mielellään kesämökillä. Juhannuskokon eli suuren nuotion polttaminen kuuluu suomalaisiin juhannusperinteisiin. Etelä-Suomessa saatetaan myös pystyttää juhannussalko.

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivää vietetään marraskuun alussa. Silloin muistellaan vainajia. Ihmiset vievät kynttilöitä omaistensa haudoille. Samoihin aikoihin juhlitaan myös Halloweenia. Pyhäinpäivä ei kuitenkaan ole Halloweenin tapainen karnevaali, vaan se on arvokas ja hiljainen juhla.

Isänpäivä

Isänpäivää vietetään Suomessa marraskuun toisena sunnuntaina. Isiä muistetaan monenlaisilla lahjoilla.

Itsenäisyyspäivä

Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Sitä juhlitaan itsenäisyyspäivänä 6.12. Silloin monet suomalaiset katsovat tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlia televisiosta.

Joulu

Joulu on vuoden tärkein juhla Suomessa. Silloin kirkossa muistellaan Jeesuksen syntymää. Varsinainen juhlapäivä on jouluaatto 24.12. Monet hankkivat kotiinsa joulukuusen, joka koristellaan. Joululahjat jaetaan yleensä jouluaattona. Suomalaiseen jouluun kuuluu monenlaisia juhlaruokia, kuten joulukinkku, rosolli eli punajuurisalaatti, erilaiset laatikkoruoat, joulutortut ja piparkakut. Jouluna lauletaan paljon joululauluja ja ollaan yhdessä perheen ja läheisten kanssa.