Siirry sisältöön

Lastensuojelu

Julkaistu19.12.2024
Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen. Lastensuojelu on sitä, että sosiaalityöntekijät auttavat lapsia ja perheitä ongelmatilanteissa. Ongelmiin pyritään puuttumaan jo ennen kuin ne kasvavat liian suuriksi.

Lapsen hyvinvointi

Suomessa perheet saavat apua ja tukea eri elämäntilanteissa.

Päiväkoti, koulu ja neuvola seuraavat lapsen hyvinvointia ja kehitystä monin tavoin. Jos työntekijät ovat huolissaan lapsen tilanteesta, he pyrkivät tukemaan lasta ja perhettä. Perhe voi pyytää myös itse apua näistä palveluista.

Apua ja neuvoa antavat myös:

  • hyvinvointialueiden lasten ja perheiden palvelut
  • järjestöt ja yhdistykset
  • seurakunta ja muut uskonnolliset yhdistykset.

Lasten ja nuorten ongelmista sekä tietoa siitä, mistä voit saada apua vaikeissa perhetilanteissa löydät InfoFinlandin sivulta Ongelmat perheessä.

Joskus vanhemmat eivät pysty huolehtimaan lapsen hyvinvoinnista. Silloin yhteiskunnan täytyy puuttua perheen tilanteeseen. Lastensuojelussa kaikkein tärkeintä on lapsen etu.

Lastensuojelu tukee perheitä ongelmatilanteissa

Yhteys lastensuojeluun alkaa lastensuojeluilmoituksesta. Lastensuojeluilmoituksen voi myös tehdä kuka tahansa, joka on huolestunut perheen hyvinvoinnista. Esimerkiksi lapsen opettaja voi olla yhteydessä lastensuojeluviranomaisiin.

Lastensuojelusta voi itse pyytää apua esimerkiksi, jos vanhemmat ovat uupuneita tai perheessä tapahtuu vaikea elämänmuutos. Lastensuojelu tukee perhettä myös silloin, jos lapsi tai nuori esimerkiksi käyttää paljon päihteitä tai tekee rikoksia.

Lastensuojeluilmoituksen jälkeen työntekijä selvittää lapsen tilanteen. Jos lapsi ja perhe tarvitsevat tukea, alkaa lastensuojelun asiakkuus. Lastensuojelutyössä tavoitteena on aina yhteistyö vanhempien kanssa.

Lastensuojelulla on monenlaisia keinoja auttaa perhettä. Lasta yritetään aina auttaa ensin niin, että hän voisi asua omassa kodissaan. Tavallisimmin lastensuojelun palvelut ovat avohuollon palveluita, keskusteluja, ohjausta, neuvontaa ja perhetyötä. Sosiaalityöntekijä voi järjestää perheelle esimerkiksi kotiapua tai tukihenkilön.

Jos perheessä on väkivaltaa tai päihteiden väärinkäyttöä, lastensuojelun sosiaalityöntekijä puuttuu tilanteeseen. Jos lapsi ei ole turvassa kotonaan tai jos tilanne lapsen kanssa on todella vaikea, lastensuojelu voi tehdä päätöksen sijoituksesta tai huostaanotosta. Silloin lapsi asuu esimerkiksi sijaisperheessä ja voi palata kotiin vasta kun paluu sinne on turvallista. 

Lastensuojelu perustuu lakiin

Lastensuojelu perustuu lastensuojelulakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin. Lastensuojelulaki koskee kaikkia lapsia, jotka asuvat Suomessa. Tämä ei riipu heidän kansalaisuudestaan, uskonnostaan tai kulttuuristaan.

Lisätietoa lastensuojelusta

Lastensuojelu.info-sivustolla on monella kielellä tietoa lastensuojelusta ja lapsiperheiden palveluista Suomessa. Sivustolta löydät myös lastensuojelun sanaston, jossa kerrotaan mitä eri käsitteet tarkoittavat.